33 yötä

Tämä yö tosin on jo hieman vajaa, niin myöhäisellä ajankohdalla tätä kirjoitan. En ajatellut kirjoittaa, mutta sitten törmäsin Maikkarin teksti-tv:n sivuilla uutiseen Wade Belakin kuolemasta. Alkaa tuntua jo aika epätodelliselta. Jo kolmas kuolemantapaus NHL-pelaajien keskuudessa muutaman kuukauden sisällä! Jossain on jotain mätää. Haistan sen jopa kaukaa rapakon takaa tänne Suomeen asti. Kaikki kuolleet olivat kovanaamarooleissa kaukalossa. Belakin kuolinsyytä ei paljastettu niissä linkeissä mitä minä luin, joten saattaahan tämä olla ennenaikaista.

Siitä huolimatta en usko, että kaikki on pelkkää sattumaa ja olen alkanut miettiä omaa rooliani jääkiekon himoseuraajana hieman uudelleen. Inhosin ennen tappeluita kovasti. Pikkutyttönä pidin sitä barbaarisena ja ärsyttävänä tapana. Muistan paheksuneeni erityisesti kanadalaisia väkivallan takia.

Nykyäänkin kyllä paheksun kanadalaisia ainakin Kanadan maajoukkueessa esiintyvän likaisen pelityylin takia. Siitä tunnutaan puhuttavan aina, että se on kovaa mutta rehellistä, mutta olen ollut näkevinäni siinä paljon sellaistakin, mikä ei ole rehellistä, ja minua on kansainvälisissä peleissä ärsyttänyt se, että se menee läpi, koska kyseessä on Kanada. Olkoon se nyt kuinka tahansa ja voi olla että olen puolueellinen, mutta sen jälkeen, kun itse muinoin eksyin Hippokselle, olen himoinnut verta kentälle joskus niin apinan raivolla, että se on jo hirvittänyt. Harvemmin tulee kuitenkaan ajateltua asiaa sen kummemmin. Nyt kun asiaa ajattelee, niin eihän se että ottaa tai antaa turpiin harva se ilta tai edes kerran viikossa tai kuussa voi olla kenellekään tervettä. Ja jos sitä vielä tekee vuodesta toiseen... ei ihme, jos tappelijat väärinkäyttää kipulääkkeitä ja alkoholia, mutta näistä kuten muistakaan urheilijoiden henkisistä ongelmista, ei puhuta.

Viime aikaisten taklausten jäljiltä on myös pakko vähän kyseenalaistaa sitä, kuinka paljon tappelijat todella hillitsevät törkeitä taklauksia NHL:ssä. Joku viisaampi voisi vastata siihen, onko tappeluiden määrä viime vuosina vähentynyt ja päähän kohdistuvien taklausten määrä lisääntynyt tai muuttunut enemmän tahalliseksi. Ei välttämättä, mutta pelin ja pelaajien nopeus on lisääntynyt. Sen huomaa kun katselee vanhoja pelejä eikä tarvitse mennä kovin monen vuoden taakse, kun jo huomaa eron. Vakavien vammojen lisääntyminen saattaa liittyä pelkkään vauhtiin.

Ihan sama, mutta niin kuin monet ovat kirjoittaneet artikkeleissaan ja blogeissaan, meno ei voi jatkua tällaisena. Bostonin Marc Savardin ura loppuu todennäköisesti tammikuussa kärsittyyn aivotärähdykseen eikä Sidney Crosbyn paluusta ole varmuutta. Helsingin Sanomien loistava NHL-bloggaaja Jouni Nieminen pohtii muun muassa olisiko Crosbyn aika miettiä onko paluu varmasti järkevää. Siinä sitä onkin pohtimisen paikka. Luulen, että ennen kuin luistimet ripustetaan naulaan jokainen kivi käännetään kuntoutuksessa ja käännetään vielä uudestaan ja hakataan mahdollisesti päätä seinään (ei kuitenkaan fyysisesti!!!), mutta Crosby ei varmaan palaa puolikuntoisena eikä siinä tapauksessa, jos hänellä itsellään on epäilyksiä omasta pelikunnostaan. En edelleenkään usko, että tullaan ikinä näkemään keskikastin pelaajana rämpivää Crosbya. Ainakin näin toivon. Olisihan siinäkin jotain hohtoa, jos Crosby palaisi kaukaloihin vaikkapa kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen niin kuin Mario Lemieux.

Joka tapauksessa Jouni Nieminen osuu ainakin minun kohdallani aivan oikeaan:

Kun Sidney Crosby jossain vaiheessa tekee paluun kaukaloon kuten lääketieteen ekspertit lupailevat, yksi asia on varma. Hänen jokaista liikettään seurataan tarkasti. Jokainen vastaanotettu taklaus näytetään kolmesta eri kuvakulmasta ja sen vaikutusta analysoidaan auringonlaskuun saakka.

 Tulen seuraamaan jokaista hipaisuakin uteliaisuuden ja kauhun sekoituksella ja joka kerta, kun tulee vähän kovempi tälli tai Sidillä raportoidaan jokin alaraajavamma, olen vakuuttunut että kyse on todellisuudessa uudesta aivotärähdyksestä, joka syntyi edellisen pelin mitättömältä näyttävästä hipaisusta, jota sitten pyörittelen tuubista. Kohoaa kylmä hiki otsalle pelkästä ajatuksesta. En tiedä miltä Sidin vanhemmista, sukulaisista ja ystävistä mahtaa tuntua, jos kerran minuakin pelottaa enkä minä edes tunne Sidiä! Vaikka tarotkortit ja horoskoopit ovatkin kovasti sitä mieltä, että meillä synkkaisi täydellisesti.

Sitä oikeaa siis jäälle odotellessani...