On kulunut yhdeksän kuukautta siitä, kun Anaheimin Ankat kävi Suomessa ja meikäläinenkin oli katsomossa suurisilmäisenä tillistelemässä sitä ihmettä, joten ehkä tämän raskausajan jälkeen on syytä vihdoin suorittaa synnytys. Reissu oli oikein onnistunut. Me mentiin näköjään kaverin kanssa ihan huoltohenkilökunnasta. Muistoksi Helsingistä jäi hieno tunnelma Hartwall areenassa. Anaheimin pelistä ei irronnut paljon sanottavaa. Ehkä yhtä paljon kuin loppujen lopuksi koko kaudesta, mutta henkilökohtaiseksi muistoksi jäi sentään Ducks-kapteenin nimmari ja omasuinen sylkinäyte, joka irtosi ilman minkäänlaista hävytöntä välikohtausta. Aina sattuu ja tapahtuu.
Se siitä. Koko kausi sitten taas oli Anaheimin osalta alkuvaiheessa niin painajaismaista, että melkein tuli jo mieleen muinaiset ajat Pelicansin (silloisen Hockey Reippaan tai mikä se vielä senkin jälkeen ehti olla?) kannattajana, kun pyykätessä äidin kanssa kuuntelin suorana vierasmatsia Jyväskylästä. Lentopallolukemat eivät unohdu. Taisi olla 15-0 kun vihdoin luovutin ja laitoin radion kiinni. Lähellekään sitä Anaheim ei tuloksien puolesta päässyt, mutta alkukauden tappiotilasto oli silti huomattava. Ja jotenkin kun katsoo miten GM Bob Murray rakentelee ensi vuoden kokoonpanoa, alkaa pelottaa että pudotuspelipaikka on yhä tiukassa. Hyökkäyksestä uupuu syvyyttä ja vielä ne uhkaa treidata Bobby Ryanin Philadelphiaan!! No, ovat uhanneet sitä jo niin kauan, että siihen alkaa jo tottua. Bobbya käy kyllä sääliksi.
Tästä tuli mieleen, että ammattilaisjääkiekkoilijoita koskevat nettikeskustelut saa raivoihin milloin tahansa. Kummallisen logiikan mukaan urheilija ja mikä tahansa julkkis lakkaa olemasta ihminen sen jälkeen, kun tienaa miljoonia. Vaikka on pilvin pimein todisteita, että päätöksentekoon esimerkiksi seurasta, johon pelaaja haluaa, vaikuttaa paljon muutkin tekijät kuin raha (läheiset, ystävät, fanit, maine, saako siellä elää rauhassa vai ei, perinteet, esikuvat), sitä paheksutaan, koska isojen rahan vuoksi ihmisten pitäisi olla valmiita suunnilleen huoraamaan eikä mitään saisi vaatia. Siitä en vaan pääse selvyyteen, että ovatko ihmiset ihan tosissaan itse valmiit vaikka syömään paskaa, jos siitä maksetaan miljoonia vai onko siinä kyse vain siitä, että samat säännöt kuin omaan päätöksentekoon ei saa koskea miljonäärejä, koska ne tienaa niin kadehdittavan törkeitä summia? Veikkaan jälkimmäistä.
Pakko tunnustaa, että niin paljon kuin itsekin ehkä kiroaisin jonkun suosikkiseurani jättävän pelaajan, minusta on jännittävää nähdä pelaajien vaihtavan seuraa. Jaromir Jagr Dallasissa viime kauden Philadelphian sijaan ja Zach Parise ja Ryan Suter New Jerseyn ja Nashvillen sijaan Minnesota Wildin asuissa. Ja ainakin Zach Parise on ihan Mikko Koivun näköinen pelaaja, ei naamaltaan mutta pelityyliltään ja asenteltaan. Ainoa ongelma tässä on se, että millä numerolla Zach nyt sitten pelaa...? Ehkä se oli suurin syy sopimuksen päättämisessä. Tai sitten se oli päätöksenteko Mikko Koivun ja Sidney Crosbyn välillä. Kyllä, Mikko on the boss! No ehkä kyseessä oli kuitenkin myös kotikenttäetu, koska Zach on Minnesotasta kotoisin.
